Oma vastauksesi Oikea vastaus
1. Minä asun Suomesta. Minä asun Suomessa.
2. Hän kävelee kadusta. Hän kävelee kadulla.
3. Kynä on lattiaan. Kynä on lattialla.
4. Minussa on pitkät kädet. Minulla on pitkät kädet.
5. Kova ääni ja musiikki häiritsevät minuun. Kova ääni ja musiikki häiritsevät minua.
6. Hän hyväksyi hakemuksesta ja me saamme rahat. Hän hyväksyi hakemuksen ja me saamme rahat.
7. Suomi kuuluu Euroopasta. Suomi kuuluu Eurooppaan.
8. Minä vielä ajattelen asiasta, en ole vielä päättänyt. Minä vielä ajattelen asiaa, en ole vielä päättänyt.
9. Hän kirjoittaa aina politiikkaan. Hän kirjoittaa aina politiikasta.
10. Allergia johtuu tomaattia. Allergia johtuu tomaatista.
11. Retkelle lähtö riippuu säähän. Retkelle lähtö riippuu säästä.
12. Olen kiinnostunut urheilua. Olen kiinnostunut urheilusta.
13. Hän asentaa ohjelman tietokoneessa. Hän asentaa ohjelman tietokoneeseen.
14. Naapuri purkaa seinästä pois. Naapuri purkaa seinän pois.
15. Harrastan lukemiseen. Harrastan lukemista.
16. Harrastan urheiluun. Harrastan urheilua.
17. Bussilla pääsee nopeampi kuin autolla. Bussilla pääsee nopeammin kuin autolla.
18. Minä luovun tupakkaa, koska se on epäterveellistä Minä luovun tupakasta, koska se on epäterveellistä.
19. Haluaisin keskittyä lukemisesta, mutta lapset häiritsevät. Haluaisin keskittyä lukemiseen, mutta lapset häiritsevät.
20. Minun on vaikea tottua pitkästä talvesta. Minun on vaikea tottua pitkään talveen.

  Muista kirjoittaa tulos itsellesi muistiin!