Oma vastauksesi Oikea vastaus
1. Minä asun Suomessa. Minä asun Suomessa.
2. Hän kävelee kadulla. Hän kävelee kadulla.
3. Kynä on lattialla. Kynä on lattialla.
4. Minulla on pitkät kädet. Minulla on pitkät kädet.
5. Kova ääni ja musiikki häiritsevät minua. Kova ääni ja musiikki häiritsevät minua.
6. Hän hyväksyi hakemuksesta ja me saamme rahat. Hän hyväksyi hakemuksen ja me saamme rahat.
7. Suomi kuuluu Euroopassa. Suomi kuuluu Eurooppaan.
8. Minä vielä ajattelen asiaa, en ole vielä päättänyt. Minä vielä ajattelen asiaa, en ole vielä päättänyt.
9. Hän kirjoittaa aina politiikkaan. Hän kirjoittaa aina politiikasta.
10. Allergia johtuu tomaatista.
11. Retkelle lähtö riippuu säästä.
12. Olen kiinnostunut urheilusta.
13. Hän asentaa ohjelman tietokoneeseen.
14. Naapuri purkaa seinän pois.
15. Harrastan lukemista.
16. Harrastan urheilua.
17. Bussilla pääsee nopeammin kuin autolla.
18. Minä luovun tupakasta, koska se on epäterveellistä.
19. Haluaisin keskittyä lukemiseen, mutta lapset häiritsevät.
20. Minun on vaikea tottua pitkään talveen.

  Muista kirjoittaa tulos itsellesi muistiin!