Oma vastauksesi Oikea vastaus
1. Minä asun Suomessa. Minä asun Suomessa.
2. Hän kävelee kadulla. Hän kävelee kadulla.
3. Kynä on lattialla. Kynä on lattialla.
4. Minulla on pitkät kädet. Minulla on pitkät kädet.
5. Kova ääni ja musiikki häiritsevät minulle. Kova ääni ja musiikki häiritsevät minua.
6. Hän hyväksyi hakemusta ja me saamme rahat. Hän hyväksyi hakemuksen ja me saamme rahat.
7. Suomi kuuluu Euroopassa. Suomi kuuluu Eurooppaan.
8. Minä vielä ajattelen asian, en ole vielä päättänyt. Minä vielä ajattelen asiaa, en ole vielä päättänyt.
9. Hän kirjoittaa aina politiikkaan. Hän kirjoittaa aina politiikasta.
10. Allergia johtuu tomaattiin. Allergia johtuu tomaatista.
11. Retkelle lähtö riippuu säähän. Retkelle lähtö riippuu säästä.
12. Olen kiinnostunut urheiluun. Olen kiinnostunut urheilusta.
13. Hän asentaa ohjelman tietokoneeseen. Hän asentaa ohjelman tietokoneeseen.
14. Naapuri purkaa seinästä pois. Naapuri purkaa seinän pois.
15. Harrastan lukemiseen. Harrastan lukemista.
16. Harrastan urheiluun. Harrastan urheilua.
17. Bussilla pääsee nopeasti kuin autolla. Bussilla pääsee nopeammin kuin autolla.
18. Minä luovun tupakkaan, koska se on epäterveellistä. Minä luovun tupakasta, koska se on epäterveellistä.
19. Haluaisin keskittyä lukemiseen, mutta lapset häiritsevät. Haluaisin keskittyä lukemiseen, mutta lapset häiritsevät.
20. Minun vaikea tottua pitkää talvea. Minun vaikea tottua pitkään talveen.

  Muista kirjoittaa tulos itsellesi muistiin!